Nupun kevättä

Nupun kevääseen tai oikeammin lopputalveen kuului ikävämpi juttu. Se nimittäin karkasi vaille 14-vuotiaalta ja juoksi tielle, jolla joutui auton töytäisemäksi. Alkuun se ei ollenkaan varannut toiselle takajalalle, vaikka eläinlääkäri varmistikin, ettei mitään ollut murtunut (kuvia ei tosin otettu, vaiva tuntui olevan ruhje tassussa). Eläinlääkäri totesikin, että Nuppu taitaa olla kovin kipuherkkä koira. Olen samaa mieltä... yli viikon se linkutteli, ja voihkaisi heti, jos tassuun koski. Mutta nyt koiruli näyttää voivan ihan normaalisti.

Kevät toi näköjään mukanaan myös juoksun, siis koko lailla vuosi edellisestä juoksusta. Tiputtelu alkaa nyt olla ohi ja helpolla pääsimme taaskin, vaikka ehkä tiputteli vähän enemmän kuin vuosi sitten.

Muuten Nupun elämä on tavallista koira-kissa-lapsi-perheen kotiarkea. Kissoja pitää kurittaa mutta välillä myös nuoleskella ah niin hellästi takapuolesta... (yäks) Näyttelykoiraa tästä koirasta ei tainnut tulla, kun emme maalaisina ole osanneet tarpeeksi liikkua ihmisten ilmoilla sen kanssa. Keneltäkään perheessä ei löytynyt sitä näyttelyissä ramppaamisintoa kahden ensimmäisen kokeilun jälkeen (joista ei sitäpaitsi tullut kovin kannustavat arviot). Puuhailemme vain kotipihassa ja -metsässä.

Lokakuussa juuri ennen ensilunta

 

juoksuja

On tämä koira harvajuoksuista sukua, joo. Olin tässä jo vähän ajatellut ottaa yhteyttä kasvattajaan ja ihmetellä, voiko olla tottakaan. No tänään sitten alkoi Nupun elämän toinen juoksu, tip-tip-tipoista lattialla huomattiin. Ensimmäinen juoksu oli heinäkuussa 2008 ja tässä välissä ei siis mitään, koiralla kohta ikää kolme vuotta. Harvinaisen helppoa kyllä isäntäväelle, en valita...

Tammikuinen Nuppu

 

 

Hei kuunnelkaa
olen vuoren valloittaja
olen metsän uljas kuningas
näen täältä kaiken

Fiksu koira

Kyllä meillä on sitten älykäs koira.

Ihmettelin vähän aikaa sitten, kuka on jättänyt kodinhoitohuoneen ulko-oven auki, epäilin toiseksi vanhinta, joka oli ahkerasti rampannut siitä äskettäin jotain ulkovarastosta hakemassa ja viemässä. Hän vannoi ja vakuutti, että sulki sen hyvin sisään tullessaan ja kuuli vielä sulkeutumisesta tulevan äänenkin.

Sitten hetken kuluttua ihmettelin, miksei koira rynnännyt kilpailemaan ruokakupille, kun kissoille annettiin tähteitä. [Äänetöntä kummastelua] - ja tajusin: koiran täytyy olla ulkona, ovihan oli siis auki. Nuppu oli kai todennut, että kiireinen (=laiska?) isäntäväki ei nyt näytä kovin lenkille lähtevältä, joten se oli tapansa mukaan hypännyt kurkistamaan oven ikkunasta, ja samalla onnistuneesti avannut oven (niitä kun ei ole viime aikoina enää tarvinnut pitää lukittuna, koska perheen pienimmäinen on lopettanut karkailun).

Fiksu koira, lenkitti itse itsensä... ;)

Yökötyksiä

Yöks. Olin joskus lukenut keskustelupalstalta niin käyneen jollekulle mutta ajattelin, että ei meillä. Ei meidän huushollissa niin voi käydä. Ei meidän koira sellaista tee.

Mutta kylläpäs vaan. Tänäiltana yllätin Nupun melkein itse teosta: huuliaan nuoleskellen se tuli vessasta ja heti minut nähtyäni näytti syylliseltä. Kaksivuotias kuopuksemme oli itsenäisesti kenenkään huomaamatta piipahtanut potalla kakalla. Koira hoiti tyhjennyksen.

Ei jäänyt paljon pestävää. Paitsi koiran suuta yritin sitten suihkulla pestä, taisi olla turhaa.