Nupun kevääseen tai oikeammin lopputalveen kuului ikävämpi juttu. Se nimittäin karkasi vaille 14-vuotiaalta ja juoksi tielle, jolla joutui auton töytäisemäksi. Alkuun se ei ollenkaan varannut toiselle takajalalle, vaikka eläinlääkäri varmistikin, ettei mitään ollut murtunut (kuvia ei tosin otettu, vaiva tuntui olevan ruhje tassussa). Eläinlääkäri totesikin, että Nuppu taitaa olla kovin kipuherkkä koira. Olen samaa mieltä... yli viikon se linkutteli, ja voihkaisi heti, jos tassuun koski. Mutta nyt koiruli näyttää voivan ihan normaalisti.
Kevät toi näköjään mukanaan myös juoksun, siis koko lailla vuosi edellisestä juoksusta. Tiputtelu alkaa nyt olla ohi ja helpolla pääsimme taaskin, vaikka ehkä tiputteli vähän enemmän kuin vuosi sitten.
Muuten Nupun elämä on tavallista koira-kissa-lapsi-perheen kotiarkea. Kissoja pitää kurittaa mutta välillä myös nuoleskella ah niin hellästi takapuolesta... (yäks) Näyttelykoiraa tästä koirasta ei tainnut tulla, kun emme maalaisina ole osanneet tarpeeksi liikkua ihmisten ilmoilla sen kanssa. Keneltäkään perheessä ei löytynyt sitä näyttelyissä ramppaamisintoa kahden ensimmäisen kokeilun jälkeen (joista ei sitäpaitsi tullut kovin kannustavat arviot). Puuhailemme vain kotipihassa ja -metsässä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti