sunnuntai 13. heinäkuuta 2008
Uimaan?
Heinäkuu olisi parasta uintiaikaa, mutta ei Nupun mielestä, se tuli todettua viimeksi tänään jokirannassa. Emme ole tottuneet koiraan, joka ei ui, koska edellinen koiramme kultainen noutaja Oomi ryntäsi veteen aina, kun vain sai siihen mahdollisuuden, ja mieluiten vielä hyppäsi laiturin päästä vauhdilla.
Nuppu on toki kiinnostunut vedestä ja menee sinne oma-aloitteisesti kahlailemaan, mutta se ei usko osaavansa uida vaan pelästyy aina, jos tassut eivät enää kunnolla tapaa pohjaa. Se on kerran tai pari joutunut houkuteltuna laiturilta syvään veteen ja hupsahtanut pinnan alle, mikä on entisestään kai lisännyt sen uskonpuutetta luontaiseen uimataitoonsa.
Viime kesänä menetimme parhaan herkkyyskauden, kun Nuppu parin ensimmäisen hyvin menneen uimareissun jälkeen sai ilmeisen virtsatietulehduksen ja totesimme, että se oli vielä liian pieni kylmään jokiveteen. Näin ollen kesän aikana ei tullut totuteltua veteen ja nyt kun olisi jo ihan toista totutella, Nuppu onkin kasvanut isoksi eikä ole siitä niin innostunut.
Täytynee kuitenkin jatkaa harjoituksia, lasten innostunut riehuminen vedessä kyllä kiinnostaa Nuppua ja houkuttelee sitä liittymään seuraan. Ehkäpä seuraavalla uintireissulla otamme myös makupaloja mukaan, koska tälle koiralle pelkkä uiminen ei vielä ole riittävän palkitsevaa. Kyllähän walesinspringerspanielista täytyy luontaisesti löytyä se uimisen into, kun osaa oikeilla keinoilla houkutella sen esiin.
Nuppu on toki kiinnostunut vedestä ja menee sinne oma-aloitteisesti kahlailemaan, mutta se ei usko osaavansa uida vaan pelästyy aina, jos tassut eivät enää kunnolla tapaa pohjaa. Se on kerran tai pari joutunut houkuteltuna laiturilta syvään veteen ja hupsahtanut pinnan alle, mikä on entisestään kai lisännyt sen uskonpuutetta luontaiseen uimataitoonsa.
Viime kesänä menetimme parhaan herkkyyskauden, kun Nuppu parin ensimmäisen hyvin menneen uimareissun jälkeen sai ilmeisen virtsatietulehduksen ja totesimme, että se oli vielä liian pieni kylmään jokiveteen. Näin ollen kesän aikana ei tullut totuteltua veteen ja nyt kun olisi jo ihan toista totutella, Nuppu onkin kasvanut isoksi eikä ole siitä niin innostunut.
Täytynee kuitenkin jatkaa harjoituksia, lasten innostunut riehuminen vedessä kyllä kiinnostaa Nuppua ja houkuttelee sitä liittymään seuraan. Ehkäpä seuraavalla uintireissulla otamme myös makupaloja mukaan, koska tälle koiralle pelkkä uiminen ei vielä ole riittävän palkitsevaa. Kyllähän walesinspringerspanielista täytyy luontaisesti löytyä se uimisen into, kun osaa oikeilla keinoilla houkutella sen esiin.
torstai 10. heinäkuuta 2008
Haastattelu
Tuore Springeri-lehti (2/2008) kolahti postilaatikkoon tänään, joten nyt voin laittaa kirjoittamani haastattelun tähän blogiinkin esille. Toimitus oli korjannut tältä noviisi-koiranäyttelykirjoittajalta vain yhden sanan - olin nimittänyt käyttänyt sanaa jalka, kun oikeastihan kyse oli tassuista...
Mrs. Kath Morganin ja Mr. Len Morganin haastattelu Karkussa 1.6.2008
Elämäni ensimmäisessä springerinäyttelyssä oman nuoren koirani kanssa sain yllätystehtävän haastatella tuomari Kath Morgania ja hänen puolisoaan herra Len Morgania, jotka ovat itsekin walesinspringerspanielikasvattajia. Rouva Morgan vastaili kysymyksiin herra Morganin myötäillessä vieressä.
Karkun näyttelyssä koirat olivat rouva Morganin mielestä yleensä ottaen erittäin korkeatasoisia. Suomalaisten walesinspringerspanieleiden erityisenä hyvänä puolena hän mainitsi tiiviit hyvät tassut, kun taas Britanniassa monilla waleseilla on liian leveälle harottavat tassut, mikä ei ole hyvä.
Kysyessäni suomalaisten walesien puutteista Morganit totesivat heti, että päät voisivat olla parempia. Haastattelun lopulla erityisesti herra Morgan innostui vielä lisäämään puutelistaan muitakin asioita. Hän korosti sitä, että walesin värin tulee olla sekä syvänpunainen että valkoinen, kun monilla koirilla punainen tuntuu olevan enemmän oranssinruskea (engl. ginger). Vaaleampipainotteisen värityksen hän epäili olevan yhteydessä kilpirauhasen ongelmiin, vaikkei hänellä ilmeisesti ollut tämän epäilyn tueksi sen kummempia perusteluja. Morganit olivat myös yksimielisiä siitä, että liian monella koiralla on karkea jäykkä turkki, kun sen pitäisi olla silkkisen sileä.
Kun pyysin rouva Morgania kuvailemaan ihannewalesiaan, hän tuntui pitävän kysymystä ensin vaikeana ja vastasi kuten jokaisen kasvattajan luulisi ajattelevan: ”tietenkin yksi omistani” lisättynä pikaisesti ”mutta ethän julkaise tätä”. Sitten hän kuitenkin luetteli varsin kattavan listan ihanteellisen walesin ominaisuuksista: koiralla tulee olla hyvä pää, ihastuttava pehmeä hellyttävä ilme, lyhyt lanneosa (engl. short coupled body), hyvät lavat, hyvät liikkeet. Koiran pitää näyttää siltä, että se voisi tehdä päivän töitä. Ilmettä herra Morgan täsmensi vielä selittämällä, että rauhallisen koiran korvat ovat linjassa silmien kanssa, kun taas innostuneella tai valppaalla koiralla ne ovat pään tasalla. Morganit painottivat, että pää on tosiaan tärkein, eli kun pää on hyvä niin kaikki muu tulee siinä sivussa ”when head is good, everything else follows”.
Karkun näyttelystä mieleenjäävänä asiana rouva Morgania huvitti turistiluokka, jollaisia heillä ei Britanniassa kuulemma ole. Muuna brittiläisten ja suomalaisten koiranäyttelyiden erona hän totesi, ettei heillä valita parasta päätä ja parhaita liikkeitä. Näitä lukuunottamatta näyttelyt eivät ilmeisesti niin suuresti poikkea toisistaan.
Morganit vakuuttivat yhdessä tuumin pitävänsä Suomesta kovasti. Erityisesti he mainitsivat kauniin luonnon ja rauhallisen liikenteen sekä sen, että ihmiset eivät vaikuta kiireisiltä. Karkun näyttelyn järjestelyitä he pitivät erittäin onnistuneina ja pyysivät välittämään kiitokset kaikille näyttelyn järjestäjille!
Mrs. Kath Morganin ja Mr. Len Morganin haastattelu Karkussa 1.6.2008
Elämäni ensimmäisessä springerinäyttelyssä oman nuoren koirani kanssa sain yllätystehtävän haastatella tuomari Kath Morgania ja hänen puolisoaan herra Len Morgania, jotka ovat itsekin walesinspringerspanielikasvattajia. Rouva Morgan vastaili kysymyksiin herra Morganin myötäillessä vieressä.
Karkun näyttelyssä koirat olivat rouva Morganin mielestä yleensä ottaen erittäin korkeatasoisia. Suomalaisten walesinspringerspanieleiden erityisenä hyvänä puolena hän mainitsi tiiviit hyvät tassut, kun taas Britanniassa monilla waleseilla on liian leveälle harottavat tassut, mikä ei ole hyvä.
Kysyessäni suomalaisten walesien puutteista Morganit totesivat heti, että päät voisivat olla parempia. Haastattelun lopulla erityisesti herra Morgan innostui vielä lisäämään puutelistaan muitakin asioita. Hän korosti sitä, että walesin värin tulee olla sekä syvänpunainen että valkoinen, kun monilla koirilla punainen tuntuu olevan enemmän oranssinruskea (engl. ginger). Vaaleampipainotteisen värityksen hän epäili olevan yhteydessä kilpirauhasen ongelmiin, vaikkei hänellä ilmeisesti ollut tämän epäilyn tueksi sen kummempia perusteluja. Morganit olivat myös yksimielisiä siitä, että liian monella koiralla on karkea jäykkä turkki, kun sen pitäisi olla silkkisen sileä.
Kun pyysin rouva Morgania kuvailemaan ihannewalesiaan, hän tuntui pitävän kysymystä ensin vaikeana ja vastasi kuten jokaisen kasvattajan luulisi ajattelevan: ”tietenkin yksi omistani” lisättynä pikaisesti ”mutta ethän julkaise tätä”. Sitten hän kuitenkin luetteli varsin kattavan listan ihanteellisen walesin ominaisuuksista: koiralla tulee olla hyvä pää, ihastuttava pehmeä hellyttävä ilme, lyhyt lanneosa (engl. short coupled body), hyvät lavat, hyvät liikkeet. Koiran pitää näyttää siltä, että se voisi tehdä päivän töitä. Ilmettä herra Morgan täsmensi vielä selittämällä, että rauhallisen koiran korvat ovat linjassa silmien kanssa, kun taas innostuneella tai valppaalla koiralla ne ovat pään tasalla. Morganit painottivat, että pää on tosiaan tärkein, eli kun pää on hyvä niin kaikki muu tulee siinä sivussa ”when head is good, everything else follows”.
Karkun näyttelystä mieleenjäävänä asiana rouva Morgania huvitti turistiluokka, jollaisia heillä ei Britanniassa kuulemma ole. Muuna brittiläisten ja suomalaisten koiranäyttelyiden erona hän totesi, ettei heillä valita parasta päätä ja parhaita liikkeitä. Näitä lukuunottamatta näyttelyt eivät ilmeisesti niin suuresti poikkea toisistaan.
Morganit vakuuttivat yhdessä tuumin pitävänsä Suomesta kovasti. Erityisesti he mainitsivat kauniin luonnon ja rauhallisen liikenteen sekä sen, että ihmiset eivät vaikuta kiireisiltä. Karkun näyttelyn järjestelyitä he pitivät erittäin onnistuneina ja pyysivät välittämään kiitokset kaikille näyttelyn järjestäjille!
keskiviikko 9. heinäkuuta 2008
Aika juoksee
Perheessä on sitten vietetty rippijuhlat, olikin aikamoinen koettelemus koiralle. Nupulla huomattiin ensimmäinen juoksu vain paria päivää ennen juhlia, joten niin peruuntui naapurin Villen ja Eemelin luo hoitoon meneminen juhlien ajaksi. Naapurin pojat ovat jo ikämiehiä (Bichon frise) ja leikattuja, mutta olisi ollut niille liian rankkaa haistella ihanaista Nuppua omassa huushollissa ja pihassa.
Tuttu kuljetushäkki-peti-turvapaikka koitui pelastukseksi, siellä Nuppu vietti aikaansa rauhassa, ja käväisi myös äkkiä pihaan viritetyssä juoksulangassa myös hetken oleilemassa, tosin siihen se ei ole vielä tottunut ja reuhtoo itseään tarpeettomasti. Onneksi nyt alkaa tiputtelu jo vähentyä. Juoksuaikapöksytkin hankittiin vasta samana päivänä, kun juoksu huomattiin, vaikka olin suunnitellut sellaisten tekemistä jo pitkään. No, nyt on hyvä ottaa ostopöksyistä mallia omatekoisiinkin. Ja toivotaan sitten, että Nuppu on harvajuoksuinen, kuten kuulemma emonsakin.
Tuttu kuljetushäkki-peti-turvapaikka koitui pelastukseksi, siellä Nuppu vietti aikaansa rauhassa, ja käväisi myös äkkiä pihaan viritetyssä juoksulangassa myös hetken oleilemassa, tosin siihen se ei ole vielä tottunut ja reuhtoo itseään tarpeettomasti. Onneksi nyt alkaa tiputtelu jo vähentyä. Juoksuaikapöksytkin hankittiin vasta samana päivänä, kun juoksu huomattiin, vaikka olin suunnitellut sellaisten tekemistä jo pitkään. No, nyt on hyvä ottaa ostopöksyistä mallia omatekoisiinkin. Ja toivotaan sitten, että Nuppu on harvajuoksuinen, kuten kuulemma emonsakin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)